Kirjaudu

Onko kasvihuoneilmiö muuttanut etumerkkiään?

9.1.2010 20.29 | kari vierinen | Yleinen

Pohjoisella Atlantilla meriveden lämpötilat ovat alhaisempia kuin useisiin vuosikymmeniin. NASA:n mittaukset osoittavat nyt tämän aivan kiistattomasti. Kasvihuonetutkijat mittaavat ilman lämpötiloja, kun ihan oikeasti pitäisi mitata meriveden lämpötiloja eri syvyyskerroksissa. Veteen sitoutuva lämpöenergia massayksikköä kohti on noin 4,2 kertaa suurempi kuin ilman ja lisäksi vesi on noin 780 kertaa tiheämpää kuin ilma. Voivatko kaikki 8000 kasvihuonetutkijaa maailmassa kohta jäädä työttömäksi, jos eivät vaihda jääkausitutkijoiksi. Lämpötilatiedostojen ihmiskäden avulla suoritettava säätö, josta olemme saaneet informaatiota hakkerien avulla, olisi nyt lopetettava. Pitäisikö lämpötilatietokanta avata kaikille ja epätieteellinen lämpötilatietokannan sekä mittauspisteiden sijaintiin liittyvän informaation salailu lopettaa.

Suomeen ja Eurooppaan tämä ilmiö vaikuttaa nyt erityisen voimallisesti. Kuiva itäinen kylmä ilmavirtaus on kerrostunut lähelle maan pintaa olevaksi inversiokerrostumaksi. Golf- virran voimakkuus ja suunta ovat jo vuosikausia olleet muutosten kourissa. Nyt lämpimiä vesivirtauksia suuntautuu entistä enemmän Islannin länsipuolen kautta pohjoiseen ja tämä synnyttää erityisen lämpimiä ilmavirtauksia pohjoiseen Lappiin ja Pohjois- Norjaan. Tämä on ehkä osaltaan vaikuttanut jääpeitteen vähenemiseen jäämerellä. Espanjassa suomalaiset Golf:n harrastajat olivat vahingossa ottaneet golf- varusteet mukaan. Lehtiuutisten mukaan olisi kannattanut varustautua suksilla, sauvoilla ja villapipoilla. Brittein saarilla ollaan kylmimmässä ja lumisimmassa jaksossa 30 vuoteen. Italiassa ihmeteltiin lunta hiekkarannalla, jota ei oltu nähty 40 vuoteen. Sisilian etelärannikolla taas oltiin + 20 Celsiusasteen helteessä uimassa, kun normaalisti siellä olisi pitänyt olla alle + 10 Celsiusastetta. Jossain on siis lämpimämpää kuin normaalisti ja Euroopassa huomattavasti kylmempää. Valkoinen luminen maapeite lisää lämpösäteilyn heijastumista maan pinnalta pois.

Kööpenhaminan ympäristökokouksen ajankohta on näissä olosuhteissa erikoinen, kun Tanskassakin on jopa 30 cm:n lumikerroksia. Talvella 1986-1987 Helsingissä pidettiin myös kansainvälinen ympäristökokous ja silloin oli myös erittäin kylmä talvi.

Nyt on oikea aika siirtyä suksille myös eteläisessä Suomessa niin kauan kuin tätä negatiivista kasvihuoneilmiötä vielä jatkuu. NASA:n pohjoisen Atlantin valtameren alhaisiin lämpötiloihin perustuvat ennusteet lupaavat vielä helmikuulle asti kylmää ilmaa meille tänne eteläiseen Suomeen.
Nyt kaikki kynnelle kykenevät suksille ja Siuntiossa on erinomainen metsälatu, johon löytyy ohjeet sekä karttaopastus osoitteesta:

http://web.me.com/karivierinen/Kelan_latu/

terveisin Kari Vierinen
^^^^^^^^^^^^^^^^^

Tuleeko Suomen suurin merituulipuisto ulkomerelle alueella Inkoo-Raseborg ?

19.6.2009 15.23 | kari vierinen | Yleinen

Tuleeko merituulivoimapuisto Inkoon ja  Raaseporin edustalle nykyisillä eväillä ?

Inkoon Barösundissa järjestettiin hankkeen ensimmäinen julkinen esittelytilaisuus 16.6.2009. Tilaisuuteen oli saapunut runsas aktiivinen joukko paikkakuntalaisia ja mökkiläisiä. Keskustelu oli hyvin vilkasta alusta lähtien ja aiheet rönsyilivät laidasta laitaan. Tilaisuuden järjestelyt ontuivat pahan kerran ja puheenjohtajana toimineen ympäristökeskuksen ylitarkastajan oli välillä hankala pitää tilaisuus hallinnassa ja esittelypuheenvuorot sekä yleisön kysymykset järjestyksessä. Monta asiallista puheenvuoroa ja kysymystä  jäi pitämättä, kun ihmiset poistuivat ennen tilaisuuden päättymistä turhautuneena. Erityisesti mökkiläiset kritisoivat hanketta ja sen yllättävän nopeata valmistelua. Olisikin hyvä kysyä mikä oli tilaisuuden tarkoitus ja miten pääsimme aiheessa eteenpäin? Pitäisikö ensin yleisellä tasolla selvittää se, että onko tässä mitään järkeä. Kannattaako meren pohjaa lähteä laajalla alueella kameroilla kuvaamaan ja muita kalliita selvityksiä tekemään,  jos koko hanke kaatuu? Näillä eväillä on kyllä edessä hyvin pitkä prosessi erilaisten oikeudellisten valituskierrosten merkeissä. Tällaista hanketta ei saisi viedä eteenpäin ns. päästöoikeusrahastuksella tai voimallisilla valtion tukirahoilla. Saaristomerellä Högsårassa ovat tuulivoimalaitokset viime kesästä alkaen pyörineet päästövapaasti ja paikalliset asukkaat ovat hyvin positiivisesti olleet mukana hankkeessa alusta alkaen. Pitäisikö ottaa oppia tuulipuistohankkeiden onnistumisista ja välttää pään lyömistä seinään. Pitäisikö meidän välttää  virkamiesten sekä konsulttien työllistämistä paksujen paperinippujen keskellä yhteiskunnan rahoituksella? Inkoo ja Raseborg tulevat tekemään hankkeesta poliittisen päätöksen aikanaan ja lautakunnat joutuvat hanketta penkomaan monelta eri suunnalta. Aika loppuu meiltä kesken tällaisessa asioiden pyörityksessä ja uusiutuvaa energiaa sekä kestävän kehityksen tekoja tarvitaan jo tänään!

Suomen Merituuli Oy suunnittelee rakentavansa tuulipuiston,  joka käsittäisi noin 60 kpl yksikköteholtaan 3-5 MW olevaa tuulivoimalaitosta ( kokonaismaksimiteho olisi siis 180 – 300 MW ).  Alueen etäisyys Inkoon ja Tammisaaren keskustasta on noin  20 km ja tuulipuistoalueen suunniteltu pinta-ala on noin 53  km2. Tuulivoimalat sijoittuisivat noin 5-20 m syvyiselle vesialueelle ja alueella on vain muutama matalikko ja luoto. Kunkin tuulivoimalaitoksen kokonaiskorkeus olisi noin 125 – 150  metriä. Tämä asia oli esitetty harhaanjohtavalla tavalla selvityksessä. Tuulivoimalaitosyksiköt tulisivat kiinteällä perustuksella merenpohjaan. Länsi-Uudenmaan kuntien, Uudenmaanliiton ja poliittisten päättäjien aikaansaamassa maakuntakaavassa osa suunnittelualueesta on osoitettu tuulivoimalatuotantoon soveltuvaksi alueeksi. Maakuntakaavan logiikassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, se on tehty niillä voimavaroilla ja osaamisresursseilla, jotka ovat olleet käytössä.  Maakuntakaavan merkityksestä ja siitä miten hyvin se on tehty tuulipuiston toimivuutta ajatellen olisi hyvä keskustella. Maakuntakaava ei voi olla ainoa määräävä ja sitova  tekijä vaan kaikki vaihtoehdot on otettava näin isossa hankkeessa huomioon. Tuulivoimapuisto voidaan hyvin nykytekniikalla sijoittaa vaikka 40 - 50 km :n etäisyydelle Inkoon voimalaitoksesta. Itämeren kaakkoisnurkassa, Tanskassa ja Norjassa etäisyydet ovat 45 km:n luokkaa.

Tuulivoiman rooli on ja tulee olemaan merkittävä ja erittäin tärkeä uusiutuvien energialähteiden joukossa. Worldwatch- instituutin “maailman tila 2009” raportin mukaan tuulienergiakapasiteetin kasvu vuodessa on noin 24,1 % ja on toiseksi suurinta aurinkosähkötuotannon kasvun 40,6 % jälkeen. Tuulienergian käyttöaste on vielä mitättömän pieni ja käyttämätöntä kapasiteettia on valtavasti. Euroopassa Saksassa on noin 40 % koko EU:n tuulivoimalakapasiteetista ja Espanjassa on eniten uutta tuulivoimalakapasiteettia. Tanskassa 21 %, Espanjassa 12 %, Saksassa 7 % ja EU:ssa 2,5 % energiasta tuotetaan tuulivoimalla. USA:ssa on viime vuosina tehty jätti-investointeja tuulivoimapuistoihin ja yhtenä esimerkkinä on Texasin 667 tuulivoimalaitoksen puisto entiselle öljykentälle vuonna 2008 ja USA:n tuulivoimakapasiteetti v. 2009 on ylitti arvon 25 000 MW. Saksassa tuulivoimakapasiteettia on noin 25 000 MW eli toiseksi eniten maailmassa. Eri maissa tavoitteet vuosille 2015 – 2030 ovat aivan huikeita ja suuruusluokkaa 25 – 30 % tuulivoiman osuudelle kokonaiskulutuksessa. Suomessa on valtiovallan taholta lähdetty voimallisesti tuulivoiman kasvattamiseen ja tästä syystä useita tuulivoimapuistohankkeita ( 15 – 20 kpl ) on vireillä eri puolilla Suomea. Uudenmaan maakuntakaavassa varauksia on noin 1000 MW ja Pohjanmaalla sekä Lapissa molemmissa on kyse huomattavasti suuremmista tehoista 3000 – 5000 MW. Uudellamaalla Siipyy ja Inkoo-Raseborg yhdessä muutaman pienemmän yksikön kanssa olisi maksimissaan noin 1000 MW. Kyseessä on Suomen mittakaavassa hyvin merkittävästä asiasta ja tässä suhteessa hankkeen valmisteluun olisi kyllä panostettava merkittäviä voimavaroja sekä yhteiskunnan tuella asiantuntijaresursseja. Nyt näin ei ole tehty vaan ollaan kyllä liikkeellä aika heikoilla eväillä. Hankkeen valmistelu on tehty suurella kiireellä,  tähän asti tehty selvitystyö on laadultaan keskinkertaista,  epämääräistä  ja osin huonoa. Tältä pohjalta ei mielestäni järkevällä tavalla voida edetä ainakaan eteenpäin.

Tuulivoimalla tuotettu sähkö on puhdasta ja ns. päästötöntä energiaa. Ilmaan, veteen ja maaperään ei synny päästöjä. Polttoainetta ei tarvitse kuljettaa tai polttoainejätettä poistaa. Tuulivoimalaitoksen elinkaarianalyysi lupaa noin 50 vuoden käyttöiän ja laitoksen rakenteisiin käytetyt materiaalit ovat kierrätettävissä ja siis voidaan käyttää uudestaan.  Ensimmäisissä tuulivoimalaitoksissa 80- luvulla tutkimusjulkaisujen mukaan tuulivoimala ei pystynyt tuottamaan sitä energiaa, mikä sen valmistamiseen kului. Tänä päivänä teknologisen kehityksen ansioista tilanne on aivan toinen ja tuulivoimala on jo 3 - 4 kuukauden aikana tuottanut sen energian mikä sen valmistamiseen kului. Siis 50 vuoden käyttöiällä tämän päivän teknologian tuulivoimalaitoksissa päästään kestävän teknologian kriteerioiden kannalta erinomaisen hyvään tulokseen.  Tuulivoimalaitosten kiinteät perustukset tarjoavat suojapaikkoja linnuille ja hyviä vedenalaisia kasvustoalustoja kasveille ja vesieläimille. Periaatteessa nyt kun meillä on mahdollisuus ja energiaa käytettävissä tuulivoimaloiden rakentamisella on energiataseen kannalta erinomaisen hyvä ja positiivinen vaikutus. Avomerialueella tuuliolosuhteet tuulen nopeuden suhteen ovat hyvät ja häiritseviä pyörteitä ei juuri esiinny.

Tuulivoimalaitosten yksi suuri haitta liittyy visuaaliseen näkyvyyteen ja niiden maisemaa muuttaviin ja rikkoviin tekijöihin. Valon osuminen,  heijastuminen,  valon ja varjon liike häiritsevät ainakin lähietäisyyksillä. Meluhaitat ovat kiistattomia lähietäisyyksillä. Roottorin siiven ulkokärjen kehänopeus voi saavuttaa äänen nopeuden suurilla pyörimisnopeuksilla ja synnyttää ns. shokkipaineaallon ja voimakkaan ääniaaltorintaman.  Generaattorin aiheuttama melu ja mahdolliset rungossa syntyvät matalataajuiset värähtelyt ovat myös äänilähteitä. Äänimallinnuksesta on puhuttu hienoilla termeillä kuten 3D- mallinnus ( erään yrityksen edustaja esittelytilaisuudessa ) ja muuta,  mutta pääsääntöisesti akustiset mallinnukset eivät toimi ja ovat erittäin epäluotettavia. Ainoa luotettava tapa on tehdä pitkäkestoisia melumittauksia paikan päällä erilaisissa mittauspisteissä. Meluhaittoja kiistattomasti tehokkaimmin vaimentaa ainoastaan etäisyyden kasvattaminen. Tuulivoimalaitokset avomerialueella vaativat vesiliikennettä varten riittävät suojaetäisyydet ja tämä rajoittaa liikkumista alueella. Rakennustöiden vaikutukset ovat huomattavat Inkoo-Raseborg kohteessa,  koska koko rakentamisvaihe suunnitellaan vietävän läpi kahdessa vuodessa. Perustusten rakentaminen tapahtuu usein upottamalla massiivisia rakenteita ja maa-ainesta on kuljetettava sekä pohjaa on työstettävä. Ravinteet lähtevät liikkeelle ja vesi samenee useamman vuoden ajaksi. Haitat pahimmassa tapauksessa voivat olla huomattavia vesikasvillisuudelle ja vesieläimille. Matalalle tehtävät perustukset eivät ole suuri ongelma. Huonoimmassa tapauksessa esim. 15 - 20  m syvään veteen tehtävä perustus on erittäin kallis ja vaatii huomattavan suurien ainemäärien liikuttelua.

Linnustoon, muuttolintuihin ja muuhun eläimistöön liittyvät vaikutukset ovat yleensä haitallisia ja niiden haittavaikutusten vakavuus olisi arvioitava pitkällä aikavälillä. Merikotkan törmääminen tuulivoimalan roottoreihin avomerialueella ei käsitykseni mukaan ole ongelma,  koska merikotkat omien havaintojeni mukaan aina liikkuvat lähellä saaria. Arktisten lintujen muutto tapahtuu osin hyvin korkealla tai myös alkukeväällä myös lähellä meren pintaa. Pitäisikin selvittää laitoksen siipien pyörimisalueella noin 20 – 150 m meren pinnan yläpuolella olevaa lintujen määrää muuttoaikana. Tähän tarkoitukseen löytyy tänä päivänä hyviä tutkalaitteita ja Rambollin kiikaribongareita ei tarvita. Tuulivoimalaitosten roottorit aiheuttavat ongelmia ( ylimääräisiä kaikuja ja kohinaa ) meriliikenteen tutkalaitteisiin ja ilmavalvonnan kannalta asiaa olisi myös tutkittava. Kännykkäverkkoon, radioliikenteeseen merellä ja TV- lähetyksiin sekä langattomaan viestintään liittyviä häiriöitä syntyy lähellä tuulivoimapuistoa, mutta ei kauempana.

Miksi uusiutuvaa energiaa sitten tarvitaan? Ilmaston muutos tarkoittaa 50 000 vuoden mittakaavassa sitä, että ihmisen toimintojen ansiosta voimme viivästää seuraavaa jääkautta noin 200 vuotta. Ilmaston muutos 200 vuoden mittakaavassa voi tarkoittaa meren pinnan nousua 3 - 5 m jäätiköiden sulaessa ja meriveden keskilämpötllan kasvaessa. Kasvihuonekaasuista tällä hetkellä hiilidioksidi on se, jonka päästöjen vähentämiseen ihmisten toimintojen suunnalla tähdätään.  Hiilidioksia syntyy erityisesti fossiilisten polttoaineiden palaessa ( 56,6 % kaikista hiilidioksidipäästöistä ). Hiilidioksidia syntyy myös meidän oman kotipihan kompostorissa. Kaatopaikoilla hapettomassa tilassa biojätteen mädättämisessä syntyy metaania, joka nykyään pyritään keräämään talteen tai polttamaan kaatopaikan soihtupolttimissa. Tuulivoimalla voidaan vähentää merkittävästi kasvihuonekaasujen päästöjä energiantuotannossa ja tämä on ilmastonmuutoksen kannalta tärkeä asia. Ehkä kuitenkin tulevaisuuden lähin uhkatekijä on öljyn loppuminen ja worldwatch- instituutin julkaisun “maailman tila 2009” mukaan tunnetut öljyvarat loppuvat 42 vuoden kuluttua ja öljyyn  sitoutuneen energiakapasiteetin kasvu on vain 1,8 %. Fossiilisista polttoaineista öljyn kulutus kasvaa jatkossa huolimatta nykyisestä muutaman vuoden huonosta taloustilanteesta. Kiinan, Intian ja Venäjän oma öljyn kulutus tulee voimallisesti lisääntymään elintason nousun myötä. Näissä maissa on kyse valtavista väestömääristä ja siis hyvin suurista voluumeista energiakulutuksen kasvussa. Venäjän tuotantokäytössä olevat öljyvarat loppuvat eri ennusteiden mukaan jo 20 vuoden kuluttua ja tämä vaikuttaa voimakkaasti Suomen tilanteeseen. Uusiutuville energialähteille on siis ilmastonmuutoksen lisäksi toinen tärkeä tilaus nyky-yhteiskunnan toimintojen taholta ja teollisten toimintojen jatkuvuuden turvaamiseksi. Uusia energiaratkaisuja tarvitaan muuallakin kuin vain energian tuotannossa, koska uusiutuvien energialähteiden avulla emme pysty koskaan täysin korvaamaan käytettävissä olevien fossiilisten polttoaineiden kapasiteetin laskua.

Uusien teknologioiden muutosvaikutukset  olisi aina huomioitava, kun suunnitellaan uusia ja suuren kokoluokan energiahankkeita. Aurinkoenergiapuolella on juuri nyt tapahtumassa merkittäviä kehitysaskeleita tuotannollisessa mielessä maailmalla ja myös Suomessa muutaman yrityksen toimesta. Tuulienergian kannalta kiinnostava uusi teknologiaratkaisu ovat ns. kelluvat tuulivoimalaitokset. Porin Mäntyluodossa oleva metallialan yritys Technip Offshore Finland on joutunut vaihtamaan lomautukset sisäänotoiksi ja työvoimaa etsitään ympäri Suomea. Norjan rannikolla heidän v. 2008 valmistamansa kelluva tuulivoimalaitos on osoittautunut suurmenestykseksi ja tilauskirjat kasvavat silmissä. Inkoo-Raseborg tapauksessa tämä tarkoittaisi sitä, että tuulivoimapuisto voitaisiin sijoittaa ulommas merelle syvempään veteen ja meren pohjaan kohdistuvat maansiirtotyöt vähenisivät merkittävästi. Maisemavaikutukset häviäisivät ja luontoon kohdistuvat haittatekijät ehkä pienentyisivät. Energiansiirto kauempaa ei myöskään ole ongelma enään tänä päivänä.

Pystyakseliset tuulivoimalaitokset ovat olleet tuotannossa Suomessa jo 10 vuoden ajan suomalaisen yrityksen Windside toimesta. Tästä esittelytilaisuudessa yrityksen edustajat  eivät osanneet paikalla olleen henkilön kysymykseen vastata mitään. Pystyakseliset suurikokoiset tuulivoimalaitokset tuottavat sähköä myös pienemmillä tuulen nopeuksilla ja niiden korkeus on huomattavan pieni verrattuna vaaka-akselisiin laitoksiin.  Meluvaikutukset ovat lähes olemattomia. Pystyakselisten voimaloiden hyötysuhde ei ole kuitenkaan kovin hyvä. Ensimmäiset pystyakselisilla roottoreilla toimivat kauppalaivat ovat jo liikenteessä ja toimivat noin 30 - 50 % pienemmällä polttoaineen kulutuksella.

Yksi merkittävä aivan uusi innovaatio ovat ns. ilmassa kelluvat tuulivoimalaitokset tai korkeat tuulivoimalaitosrakenteet. Tuulienergian määrä 2 - 3 km:n korkeudella on 15 kertaa suurempi kuin lähellä maan pintaa noin 100 m:n korkeudella. Tämä johtuu huomattavasti suuremmista tuulen nopeuksista kun mennään yli 500 m:n korkeuksiin. Ilmassa kelluvat tuulivoimalaitokset ovat tutkimus- ja testausvaiheessa ja USA:ssa muutaman suurkaupungin yläpuolella näitä jo ollaan harkitsemassa, jos kustannustehokkuuteen ja riittävään luotettavuuteen päästään. Suomessa laskettelukeskusten mäkien huipuille olisi mahdollisuus rakentaa näitä tuulivoimalaitoksia riittävän korkealle ilman merkittäviä maisemallisia häiriötekijöitä ja hiihtohisseihinkin saadaan sitten energiaa omasta takaa. Korkeiden tuulivoimalaitoksien rakentaminen kaatuu kustannuksiin ja riittävän lujia materiaaleja ei tähän löydy. Lapissa tunturialueille korkealle suurten tuulen nopeuksien alueelle on jo rakennettu toimivia tuulivoimalaitoksia arktisiin olosuhteisiin.

Pystyakselit järjestelmät jo laivoissa: http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article117719.ece

Merituulipuisto Saksan malliin: http://www.tekniikkatalous.fi/…293369.ece
Merituulipuistoja Suomeen: http://www.tekniikkatalous.fi/…113292.ece

Kelluva tuulivoimalaitos Norjassa: http://www.kauppalehti.fi/5/i/…8168011350

Kelluva tuulivoimalaitos Norjassa: http://www.tekniikkatalous.fi/…e54194.ece
Kari Vierinen, Siuntio

Haamuhakijoita Siuntion kunnanjohtajan virkaan ei voi hyväksyä !

7.5.2009 22.41 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Siuntion kunnanjohtajan virkaa hakee 14 henkilöä, joista 2 on ns. haamuhakijaa?

Kunnanjohtajan virka on julkinen ja kyseessä on kaikkia meitä siuntiolaisia parhaalla mahdollisella tavalla edustava henkilö. Kunnanjohtaja hoitaa kaikkien siuntiolaisten asioita yhteiseksi hyväksi. Tuntuu hyvin erikoiselta, että kuntaa johtaisi henkilö, joka ei omaa nimeään anna julkisuuteen jo hakuprosessissa.

Olen sitä mieltä, että tällaisten haamuhakijoiden kohdalla olisi vakavasti pohdittava sitä, mitä heidän yhteisölliset tavoitteet oikeasti ovat. Nimettömien hakijoiden kohdalla voidaan hyväksyä mielestäni vain erityiset painavat syyt tai hakijan yksilön oikeuksia suojaavat asiat.

terveisin Kari Vierinen, Siuntio

Julieanne Kost digitaalisen valokuvauksen evankelista

25.4.2009 0.48 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Olin tänään aamulla kuuntelemassa hyvin vaikuttavaa Julieanne Kostin esitelmää tennispalatsissa Helsingissä digitaalisesta valokuvauksesta  lähes täyteen ahdetussa elokuvateatterissa. Digitaalisessa muodossa olevat kuvatiedostot tiedontallennuslaitteen muistissa tuovat aivan ainutlaatuisen tavan yhdistellä kuvallista informaatiota aivan uusiksi keinokokonaisuuksiksi ja taideteoksiksi. Digitaalisen kameran raakatiedostoja ns. *.raw aineistoa voidaan nykyään käsitellä suoraan. Nämä raakakuvatiedostot eri kamerat muodostavat oman valosensorimatriisikennostonsa avulla. Eri kamerat muodostavat nämä raakakuvat hiukan erilailla ja hyvin yksilöllisesti. Yleensä näistä muodostetaan valokuvia ns. paketoiduissa standarditiedostomuodoissa kuten *. jpg formaatti.  Valokuvista voi valita työskentelyalueen ja sitä voi suurentaa tai pienentää ja kääntää mihin suuntaan haluaa. Erilaiset värjäykset, väripainotusten muutokset, päällekkäiset kerroskuvat, suodatukset, aiheet, …. onnistuvat käden käänteessä tietokoneen kuvaruudulla. Alkuperäiset raakakuvat yleensä ovat  tiedontallennulaitteessa hyvässä tallessa ja niistä eri tavalla muokattuna valokuvia tai yhdistelmävalokuvia käsitellään tietokoneohjelman sisällä.

Julieanne Kost on eräänlainen digitaalisen kuvankäsittelyn guru ja käytetään hänestä myös nimitystä valokuvauksen evankelista. Hän on ollut kehittämässä kuvankäsittelyohjelmistoja vuodesta 1992 lähtien ja hän on kirjoittanut alan kirjallisuutta ja ohjeistusta kuvankäsittelyn erikoistyökaluihin.

Julieanne Kostin verkkosivut ovat osoitteessa: http://www.jkost.com

Hänen uusin valokuvaesitys löytyy osoitteesta: http://www.jkost.net/#a=0&…=0&p=2

Suosittelen kaikille digitaalisesta valokuvauksesta kiinnostuneille tutustumista hänen verkkosivustoihinsa ja materiaaliin.

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^

Metaani ja hiilidioksidi vaikuttavat myös imastonmuutokseen !

24.4.2009 23.56 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Metaani on ilmakehässä vesihöyryn ja hiilidioksidin jälkeen tärkein ongelmallinen kasvihuonekaasu. Metaani on täysin hajuton ja kirkas kaasu. Useissa selvityksissä on pelätty, että ilmaston lämpeneminen voisi aikaansaada merenpohjan sedimenteissä tai Siperian ikirouta-alueella sulavasta jäämetaaniseoksesta voimakkaan metaanikaasun lisääntymisen ilmakehässä. Maapallolle voisi käydä kuten Venus- planeetalle, jossa pintalämpötila on noin + 350 Celsiusastetta. Ihmisen aikaansaamat pahimmat metaanipäästöt tulevat maanviljelystä, karjanhoidosta, maasto- metsäpaloista, öljyntuotannosta,  maakaasupäästöistä ja kaatopaikoilta ( hapeton  jätteiden hajoaminen ).  Metsä- ja maastopaloissa syntyy myös metaania haitallisempaa kasvihuonekaasua hiilidioksidia aivan kuten  fossiilisten polttoaineitten käytössä.  Metsä- ja maastopaloissa leviävät aerosolit ja nokihiukkaset  lisäävät ilmakehän lämpenemistä, mutta toisaalta vähentävät myös auringon lämmityssäteilyä maapallon pinnalla.

Ilmakehän metaani- ja hiilidioksidipitoisuus on kasvanut voimakkaasti erilaisten ihmisten toiminteiden ansiosta aina 1700 luvulta alkaen. Kansainväliset tutkijayhteisöt ovat arvioineet, että ilmakehän metaanista yli puolet on ihmisten aikaansaamaa. Viimeinen jääkausi päättyi noin 12000 vuotta sitten ja tuolloin ilmakehän metaanipitoisuus Grönlannin jäänäytteiden ( jään sisällä olevien eri ikäisten ilmakuplien kaasuanalyysi ) ja radiohiiliajoituksen perusteella kasvoi jostain syystä hyvin voimakkaasti. Tämä oli yksi syy ilmakehän lämpenemiseen jääkauden jälkeen. Se miksi metaanipitoisuus kasvoi noin 12000 vuotta sitten voimakkaasti on vielä kiistanalainen.

Katso:
http://www.sciencemag.org/cgi/…4/5926/506

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^^

Aurinko hiipuu edelleen ja Britanniassa ollaan jo oikeasti huolissaan tilanteesta!

22.4.2009 23.10 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Auringon säteilyn hiipuminen on jo saavuttanut alimman tason sataan vuoteen. Englannissa tutkijayhteisöt ovat todella huolissaan tilanteesta. Auringon heräämisestä seuraavaan auringonpilkkumaksimiin ei ole selvää signaalia  vieläkään. Auringonpillkujen lyhyiden syklien jakso on noin 11 vuotta ja viimeksi auringonpillkumaksimit olivat vuonna 2000. Auringosta viime aikoina otetuista kuvista näkyy vain ns. heikkoja leimahduksia, mutta ei auringonpilkkuja. Auringonpilkuissa suuria valtavan kokoisia kuumia kaasupurkauksia sinkoaa avaruuteen. Näiden kaasupurkauksien koko voi olla maapallon kokoluokkaa tai suurempia. Maasta nämä näkyvät tummina pilkkuina, josta nimi auringonpilkut tuleekin.

Eri tutkimuslähteiden ennusteet lupaavat seuraavaa auringonpilkkumaksimia v. 2011 tai v. 2012. Auringon aktiivisuudessa on löydetty muitakin  pidempiä jaksoja 53, 106, 213 ja 420 vuoden välein. Seuraava auringonpilkkumaksimi tulee ilmeisesti olemaan selvästi heikompi kuin vuonna 2000 oli. Vuodelle 2044 puolestaan on ennustettu ns. normaalia auringonpilkkumaksimia. Muuttuuko maapallon ilmasto kylmemmäksi nyt ? Tähän ei ole varmaa vastausta, mutta ilmastomallien mukaan auringonpilkkumaksimien vaikutuksen pitäisi olla vähäinen, koska ilmakehän hiilidioksidin vaikutus on paljon voimakkaampi. Lisäksi hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut. Herääkin kysymys siitä pitäisikö hiilidioksidin määrää imakehässä lisätä tai vähentää?

Katso linkki auringonpilkkuista:
http://www.fmi.fi/tutkimus_avaruus/avaruus_24.html

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^^

Tuulienergian varastoinnissa uusi askel eteenpäin

22.4.2009 22.27 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Saksassa aloitetaan nyt rakentamaan suurempaa tuulivoimalayksikköä, jossa energiaa varastoidaan vetykaasuun. Tuulivoimalaitosten ongelmana on ollut se, että kun tuulee niin energiaa tulee enemmän kuin tarvitaan ja kun ei tuule niin jostain muualta tarvitaan korvaavaa energiaa. Suomessa TEKES on rahoittanut hankkeita ja yrityksiä, jotka ovat kehitelleet vetykaasun varastointia. TEKES on myös rahoittanut yrityksiä, joissa tuulivoimalaitokseen on kytketty vetykaasun tuottaminen esim. elektrolyysillä sekä vedyn varastointi talteen.  Saksassa lähdetään nyt siis ensimmäistä kertaa liikkeelle konkreettisella ja kaupallisella tasolla.

Tuulivoimalaitoksia, joissa ylijäämäenergia varastotuu veden lämmittämiseen on Suomessakin jo käytössä pienessä mittakaavassa useita. Tällaisessa laitteistossa vesi lämpiää sähkövastuksen avulla ja tuulivoimalaitos tuottaa sähköenergian vastukseen. Vesi pitää olla lämpöeristetyssä säiliössä ja lämpöhäviöitä aina tapahtuu. Vedyn varastointi esim. metallihybridiakkuun toimii hyvällä hyötysuhteella ja lämpöeristyksistä ei tarvitse huolehtia.

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^

Säästyikö maailma UV- tuholta omin avuin ?

20.4.2009 16.26 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Positiivisiakin uutisia kuuluu ihmiskunnan aikaansaannoksista omalle ilmakehällemme.

NASA:n tutkijaryhmä ( prof. Paul Newmannin johdolla )  simuloi otsonikerroksen muutoksia ilmakehämallillaan. CFC- yhdisteiden kasvava käyttö olisi tuhonnut maapallon otsonikerroksen noin vuonna 2055. CFC- yhdisteet vaikuttavat yläilmakehässä noin 30 - 40 km korkeudessa sijaitsevaan  meitä UV- säteilyltä suojaavan ”otsonikilven” paksuuteen. Otsonikerros suojaa kaikkea elävää siis myös meitä ihmisiä UV- säteilyltä. UV- säteilyn osuessa vaimentumattomana maan pinnalle kasvit, eläimet  ja koko elintarvikkeiden tuotanto olisivat olleet suurissa vaikeuksissa. Ihmisten immuniteettijärjestelmät ja esim. ihosyövät olisivat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Me olisimme joutuneet siirtymään sisätiloihin tai vaikkapa luoliin suojaan.  Montrealissa vuonna 1987 allekirjoitettu sopimus on toteutumassa ihan elävässä elämässä kaikkien meidän hyväksemme ja CFC- päästöjen määrä on lähes pysähtynyt. Simulointimallilla tutkimusryhmä ennusti otsonikerroksen määrän palautuvan normaaliksi noin 100- 150 vuoden kuluessa, jos CFC- päästöt pidetään nykytasolla. Voimme siis vielä seuraavan 100 vuoden aikana varautua otsoniaukkoon pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. UV- suojauksella varustettujen  aurinkolasien käyttöä myös edelleen suositellaan.
Aiheesta lisää hienojen värikuvien kera löytyy allaolevasta linkistä:
http://omsriram.com/GlobalWarming.htm

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Voimmeko Timo Soinin avulla saada EU- politiikkaamme herätystä, toimintaa ja lisää aktiivisuutta ?

18.4.2009 23.35 | kari vierinen | Yleinen

Hei!

Suomen EU- politiikka on polkenut monta vuotta paikallaan ja pyörät ovat sutineet tyhjää. Uusien jäsenmaiden myötä edustuksemme on pienentynyt ja MEP- edustajamme eivät ole ajaneet meidän etujamme riittävän voimallisesti yhdessä, vaan liittyneet omiin EU- ryhmiin. Alkuvuosien tyylinen yhteenpuhaltaminen suomalaisten EU- edustajien välillä kansallisten etujen turvaamiseksi on lakannut ainakin lehtitietojen perusteella. Suomalaisten etuja ei ole ajettu kunnolla vaan liian paljon on keskitytty vain omiin puuhasteluihin, kuten omien eläkekertymien kasvattamiseen. Tämä johtunee siitä, että moni MEP- edustajamme ei tule jatkamaan seuraavassa parlamentissa ja juuri tässä porukassa on ollut nähtävissä selvää passiivisuutta. Suomen maatalous on vaarassa, oman maan elintarviketuotanto on alasajossa ja me emme tule olemaan omavaraisia, jos tulee kriisitilanne. Isot EU- maat ajavat itsekkäästi omaa etua ja tässä asiassa vasta nyt  viime aikoina on herätty Suomessakin. Tätä heräämistä ei ole tapahtunut  osassa meidän MEP- edustajien joukkoa ollenkaan. Onko Suomeen kohdistuvat kustannuspaineet EU:n suunnalta osasyynä heikkoon kuntatalouteen ja nyt erittäin nopeasti kasvavaan valtionvelkaan? Joutuuko Suomi maksajan rooliin huonoina aikoina? Euron arvo on laskenut taloudellisen kriisin aikana voimakkaasti suhteessa dollariin? Onko Euro jatkossakin edelleen devalvoitumassa dollariin nähden?
EU ja yhteinen valuutta on ollut Suomen kansantaloudelle hyödyllistä taloudellisen kasvun aikana, mutta toisaalta taloudellisen tilanteen huonontuessa muutoksen jyrkkyys on yllättänyt kaikki asiantuntijatkin. Vielä 2007/2008 vuodenvaihteessa valtiovarainministerimme sanoi, että taloudellinen lasku USA:ssa ei tule vaikuttamaan mitenkään Suomen talouteen? Joissakin ympäristöasioissa olemme päässeet eteenpäin EU:n avulla paljon nopeammin mitä olisimme saavuttaneet kansallisella tasolla. Tässä suhteessa EU- alkutaipaleella hallituksemme ja EU- edustajamme onnistuivat hyvin.
EU- liittymisessä arveltiin usealta taholta, että eduskuntaan riittää jatkossa vain 100 kansanedustajaa. Toisin kävi: eduskunnan ja hallituksen piirissä poliittisten puolueiden palkallisen porukan määrä vain kasvaa kasvamistaan ja on nyt ainakin 3 kertainen aikaisempaan nähden! EU- byrokratia sekä EU- virkamiehistömme kasvaa kasvamistaan ja tehottomuus voi lisääntyä.
On hyvä asia, että nyt ihan oikeasti olemme saaneet uutta väriä, ehdokkaita sisäpiirin ulkopuolelta ja herätystä EU- keskusteluun. Entinen meno ei tule tuomaan mitään muutosta parempaan ja nyt tarvitaan uusia tuoreita voimia sekä ajatuksia. Isot poliittiset puolueet ovat ihan hyvällä syyllä hermostuneina huomanneet, että eivät tule saamaan samaa määrää EU- edustajia kuin aikaisemmin. Juhantalokin ihmetteli ääneen sitä, että kuka valitsi keskustan EU- ehdokkaat? Härmälä kommentoi: ”Sellainen maku tästä tulee, että käytetään tilannetta hyväksi oman puolueen kannatuksen nostamiseksi.” Eiköhän tämä ole sitä mitä kaikki poliittiset puolueet juuri tekevät vai mitä sitten? Hermostuneisuus on ollut silmiinpistävää kaikissa poliittisissa puolueissa. Timo Soinin perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit voivat saada 3 edustajaa Brysseliin. Tämä olisi kova isku kaikille suurille puolueille. Osa MEP- edustajistamme jo kritisoi hermostuneena muutospainetta vastaan ja pelkäävät menettävänsä paikkansa. Muutos on kuitenkin välttämätöntä, jotta saamme jotain uutta aikaan. Osa muutoksista voi olla onnistuneita ja osa vähemmän onnistuneita; aika näyttää sen.
Nyt kaikkien MEP- ehdokkaiden pitäisi ihan oikeasti kertoa mitä asioita ajavat EU:ssa !

Meillä on valtavia  ongelmia  ratkaistava taloudessa, ilmastonmuutokseen ja energian saatavuuden turvaamiseen liittyen jo nyt ja lähivuosina.

Miksi näistä ja muista tulevaisuutemme kannalta tärkeistä asioista ei keskustella ja eri vaihtoehtoja esitetä ?

Toivon, että saamme sellaisia edustajia valittua, jotka tulevat perehtymään seuraaviin asioihin:

- energian saatavuus turvattava; - ilmastonmuutokseen varauduttava; - uusiutuvien energiatekniikoiden käyttöönottoa tehostettava;

- ruokaa tuotettava järkevällä tavalla lähellä käyttäjiä; - elinkeinotoiminta turvattava muuallakin kuin Etelä-Suomessa;

- ympäristöstä huolehdittava, että jotain jää jälkipolvillekin; ….

terveisin Kari Vierinen, Siuntio
^^^^^^^^^^^^^^^^ ^^^^

Onko Lilius joutunut populistipolitiikkojen syytettyjen penkille aivan turhaan ?

18.4.2009 11.45 | kari vierinen | Yleinen

Hei !

Entinen IVO  toimi periatteessa valtion omistamana yrityksenä aivan kuten Vattenfall toimii nyt Ruotsin kansalaisten hyväksi.  Energiayrityksen voitot menevät Ruotsissa suoraan valtion kassaan aivan kuten ennen tapahtui Suomessa. IVO aikoinaan rahoitti uusiutuvien energialähteiden tutkimusta esimerkiksi Inkoon Kopparnäsin tutkimusyksikössä ja oli mukana aurinkoenergiahankkeissa. IVO:lla oli myös muita tutkimusyksiköitä kuten mittaustekniikan tutkimustoimintaa. Kaikki nämä toiminnot ajettiin alas, kun Fortum lähti liikkeelle pörssiyhtiönä, koska niissä tuottoprosentti pääomalle oli alle 17 %.
Poliittisista puolueista Sosiaalidemokraatit, Keskustapuolue ja Kokoomus ovat ne oikeat syntipukit tässä asiassa ei Lilius. Miksi energiajätistä tehtiin pörssiyhtiö alun akaen? Oliko tämä lyhytaikaista valtion rahastuspolitiikkaa, jossa superhalvalla hinnalla myytiin osa energiayhtiöstä pois? Optiojärjestelmä rakennettiin juuri Sosiaaliemokraattien ja Kokoomuksen toimesta. Tästä ministeri Mauri Pekkarinen aamuTV:ssä juuri tänään lauantaina puhui. Lilius on toiminut pörssiyritysjohtajana hyvin ja yrityksen toiminta pörssiyhtiönä on erinomaisen hyvää osakkeen arvon kannalta huolimatta nykyisen taloustilanteen energian käytön laskusuhdanteesta. Ei ole Liliuksen syy, että Demarit ja Kokoomus ovat valmistaneet hänelle tällaisen kannustavan optiokakun, joka toimii myös taantumassa. Eduskunnan keskustelun taso kyselytunnilla on opposition ja erityisesti demarien toimesta ollut ala-arvoista eipäs-juupas tasoa ja muistuttaa pikkutyttöjen ja -poikien kinastelua. MISSÄ OVAT NE OIKEASTI TÄRKEÄT ASIAT ?
Hyvät politiikot populismista olisi siirryttävä pois, koska meitä odottavat paljon vaikeammat asiat ja aivan eri luokan ongelmat. Meidän on nyt etsittävä ratkaisuja ilmastonmuutosten vaikutuksiin. Yrityselämässä tähän jo ollaan oikeasti Suomessa valmistautumassa ja kiitokset tästä valveutuneille yrityksille. Valtiovallan ja EU:n kohdalla on paljon sanahelinää ja valokuvia kokouksien osallistujista. Päätöksiä on yritetty tehdä esim. viime vuoden lopulla ( esim. pääministerimmekin teki tässä suhteessa paljon töitä kansanedustaja Oras Tynkkysen avustuksella ), mutta kun EU- valtiot ei niitä millään tavalla noteeraa. Konkreettista tekemistä ei vaan nyt ole. Mitä rakentavaa kehitystä me voimme odottaa yhteiskunnallemme tämän eduskunnan keskustelutason pohjalta ?

Energia on toinen iso asia tulevaisuudessa. Suomi on voimallisesti Venäjän öljyn varassa, joka loppuu nykyisistä Venäjällä käytössä olevista lähteistä noin 20 vuoden sisällä. Öljyn käyttö lisääntyy juuri nyt aivan räjähdysmäisesti Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä. Me olemme ihan oikeasti suurissa ongelmissa, jos emme ihan oikeasti tee jotain asian hyväksi. Tämä sama öljyn saatavuus- ja kustannusongelma koskettaa laajaa osaa EU- valtioita. Uusiutuvien energialähteiden lisääntyvällä käytöllä on positiivinen vaikutus kasvihuoneilmiöön. Tässä suhteessa en ymmärrä ollenkaan joidenkin tahojen vastustusta uusiutuvien energialähteiden kehitysinvestointeihin ja erilaisiin tukitoiminteisiin. Kiinassa on herätty tässäkin asiassa hyvin mittavalla tavalla. He suunnittelevat muutaman sadan  miljoonan maaseudulta kaupunkeihin muuttavan ihmisen asuttamista ns. ekokerrostaloihin. Tässä he ovat esittäneet avunantopyynnön EU:lle. Suomi on omalta osaltaan vastaamassa tähän. Siis; miten energiahuoltomme hoidetaan 20 vuoden kuluttua ?
Muutammeko takaisin maaseudulle mummonmökkeihin tai vaikkapa Kiinaan ?

terveisin Kari Vierinen

^^^^^^^^^^^^^^^^